Perämeri

Pelasta pala Itämerta!

Valitse haluamasi alue kartalta tai lunasta koneen sinulle arpoma pala pikalahjoituksena. Vieritä ja zoomaa karttaa ja napsauta piste kohtaan, jossa haluat lahjoituksesi näkyvän. Napsauttamalla kartalla näkyviä pisteitä näet muiden tekemät lahjoitukset.

Tee pikalahjoitus
Ohjeet

Perämeri

Perämeri rajoittuu etelässä Merenkurkkuun, ja sen pohjoisin kohta on Tornionjoen suistossa Tornion–Haaparannan alueella. Perämeren rannikolla saaria on hyvin vähän ja hiekkapohjat ovat yleisiä. Saarten rannat ovat kivikkoisia, mutta kalliorantoja alueella ei juuri ole. Maankohoaminen muovaa Perämeren rannikkoa yhä voimakkaasti. Perämereen laskee lukuisia suuria jokia, myös Itämeren suurin lohijoki Tornionjoki. Merenkurkun läpi vaeltaakin kutemaan vuosittain merkittävä osa Itämeren lohista. Muut suurimmat Perämereen laskevat joet ovat Kemijoki, Oulujoki, Kalixjoki ja Luulajanjoki.

Itämeren pintaveden suolapitoisuus vähenee pohjoista kohden, ja Perämerellä, kuten Suomenlahden pohjukassakin, Itämeren vesi on lähes makeaa. Myös Itämeressä menestyvien lajien määrä vähenee siirryttäessä eteläiseltä Itämereltä kohti pohjoista. Pohjoisen Itämeren vähäsuolaisuus, kylmät talvet ja meren jäätyminen asettavat haastavat puitteet eläinten ja kasvien sopeutumiselle. Perämeri on suhteellisen vähäravinteinen ja ihmisen aiheuttama kuormitus pienempää kuin muilla Itämeren alueilla, ja Perämerellä ja Merenkurkussa sijaitsevatkin Itämeren ainoat vesialueet, joilla meren tila voidaan tällä hetkellä luokitella hyväksi (Helcom).

Lahjoita

Valitse kartalta haluamasi paikka ja tee lahjoitus. Toteutamme avullasi konkreettisia Itämeren suojelutoimia sekä varmistamme, että meren tarinat välittyvät eteenpäin jälkipolville.

Lahjoita

Tiimi

Perusta oma Itämeri-tiimi ja haasta muut mukaan kerryttämään tiimisi lahjoituspottia. Tiimin voi luoda vaikkapa merkkipäiväkeräystä tai yrityslahjoitusta varten.

Lue lisää

Tietoa sivustosta

Tämä sivusto osoittaa symbolisesti, miten John Nurmisen Säätiön työn avulla suojellaan Itämerta ja sen kulttuuriperintöä. Ravinnepäästöjen vähentämisen vaikutukset ulottuvat koko Itämeren alueelle, eikä tekemääsi lahjoitusta voida kohdistaa vain merkitsemäsi paikan veden laadun parantamiseen. Kulttuuriperintötyömme kattaa myös koko Itämeren alueen. Haluamme levittää sanaa Itämeren ainutlaatuisuudesta ja sen historiasta mahdollisimman laajalle, jotta ihmiset oppivat arvostamaan ja suojelemaan rakasta mertamme.

Sen sijaan lupaamme, että työtämme ohjaavat mitattavat tulokset ja vaikuttavuus. Olemme riippumaton: työtämme ohjaa vain ja ainoastaan Itämeren etu.

Lisää säätiön työstä

Muut tukivaihtoehdot

Mikäli oman palan lunastaminen ei tunnu sinulle sopivalta tavalta olla mukana suojelemassa Itämerta ja sen kulttuuriperintöä, käy tutustumassa muihin vaihtoehtoihin! Voit esimerkiksi ryhtyä kuukausilahjoittajaksi, tehdä kertalahjoituksen tai lahjoittaa syntymäpäivälahjasi Itämerelle.

Jokainen meistä voi auttaa Itämerta myös tekemällä fiksuja arjen kulutusvalintoja ja tekoja. Tutustu Itämeren suojeluvinkkeihin täällä.

Lahjoitustavat

Jaa tämä sivu